Vuohitarina

Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan 7. syyskuuta 1620 Kaarlelan kirkonmäen länsipuolella sijainneen Ristirannan kylän paikalle. Perustaessaan Kokkolaa (ent. Karlaby) hän toi Ruotsista laivalla vuohia mukanaan. Erään tarinan mukaan vuohet olivat peräisin Ombergin vuoristosta.

1700-luvun alkupuolella, isonvihan aikaan, osa kokkolalaisista pakeni Ruotsiin, kun taas suurimman osan venäläiset sotajoukot surmasivat. Isonvihan päättyessä sodan ja ruton runtelemassa Kokkolassa oli vain noin 80 asukasta. Myös Kustaa II Aadolfin mukanaan tuomat vuohet olivat kadonneet ja unohtuneet.

Nyt, yli 300 vuotta myöhemmin, kaupunginsalmen eli Suntin saastuneesta vesistöstä nousi lauma vihaisia vuohia. Epämääräisen vesistön vuoksi vuohet olivat muuttuneet vihreiksi ja olivat valmiita valloittamaan rannikon…

Viime vuosien aikana vihreitä vuohia on alkanut näkyä ympäri Kokkolaa, erityisesti urheilukentillä. Lähihistorian aikana niitä on havaittu pallottelemassa jalkapallokentillä, taklaamassa rajusti jenkkifutiskentillä ja suihkimassa vauhdikkaasti salibandykaukaloissa. Vuohet ovat löytäneet uuden elämän kilpakentiltä – eikä rannikko ole enää entisensä.