SB Goats starttaa kautensa Suomen Cupista
SB Goatsin miesten joukkue käynnistää kilpailukautensa sunnuntaina 6. syyskuuta, kun joukkue matkustaa Kempeleeseen Suomen Cupin otteluihin. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu Rutles kello 11 Zemppi-Areenalla.
Cup toimii Goatsille samalla viimeisenä askeleena kohti tulevaa 3. divisioonakautta. Joukkue palaa sarjatasolle useamman vuoden tauon jälkeen.
– Kohta taas mennään! Useampi vuosi on siitä, kun ollaan oltu viimeksi 3. divisioonan meiningeissä mukana, joten odottavaisin tunnelmin lähdetään katsomaan, millaiseksi sarja muodostuu, SB Goatsin päävalmentaja Jani Poutanen kertoo.
Tulevan kauden 3. divisioona pelataan poikkeuksellisen pienellä joukkuemäärällä, sillä sarjassa on mukana vain kuusi joukkuetta. Jokainen joukkue kohdataan runkosarjassa neljä kertaa.
Runkosarjan kaksi parasta etenevät finaaliin. Finaalin voittaja nousee suoraan 2. divisioonaan ja häviäjä jatkaa kauttaan nousukarsinnassa.
– Kieltämättä hieman erikoinen tilanne, kun sarjassa on mukana vain kuusi joukkuetta. Paljon tullaan pelaamaan keskinäisiä pelejä ja piste-erot voivat elää paljonkin kauden aikana. Erittäin mielenkiintoista seurattavaa myös kotikatsomoihin, Poutanen ennakoi.
Valmistautuminen jäi lyhyeksi
Goatsin valmistautuminen kauteen ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Joukkue haki vielä elokuussa viimeisiä vahvistuksia kokoonpanoonsa, minkä lisäksi harjoittelua ovat hankaloittaneet sairastelut ja pelaajien matkustelut.
Harjoitusotteluita Goats ehti pelata vain yhden. Joukkue kohtasi Pietarsaaressa 2. divisioonassa pelaavan Jeppis FBC:n ja taipui ottelussa niukasti maalein 0–2. Ottelu pelattiin tehokkaalla 3×20 minuutin peliajalla.
– Ihan ideaalia lähtökohtaa harjoittelujaksolle ei saatu, mutta suhteellisen nopeasti olemme päässeet juonen päästä kiinni. Siitä osoituksena oli ”vain” 0–2-tappio Jeppistä vastaan. Se jäi samalla ainoaksi kauteen valmistavaksi harjoituspeliksemme.

Pelaajarunko pitkälti valmis
SB Goats lähtee kauteen pitkälti tutulla pelaajarungolla. Maalivahtiosastolla jatkavat Aleksi Murtomäki ja Jami Pokela.
Kenttäpelaajista mukana ovat Ismo Hangasmaa, Jeremia Jokela, Jere Puikko, Mikko Turunen, Niki Tervola, Roni Ikonen, Elias Korpijärvi, Jeremias Koskela, Lauri Lapinoja, Markus Päivärinta, Nico Hannonen, Teemu Peltokangas, Eemil Kellokoski, Eetu Honkala ja Henri Saraste.
Joukkue ei ole kuitenkaan vielä julkaissut koko kokoonpanoaan.
Cupista halutaan jatkopaikka
Ennen 3. divisioonan käynnistymistä huomio on Suomen Cupissa. Goats lähtee Kempeleeseen selvällä tavoitteella.
– Harmittavasti nykyinen Suomen Cup ei tavoita kovin suurta osallistujamäärää, mutta meille selkeä tavoite on saavuttaa jatkopaikka ja sitä kautta päästä seuraavalla kierroksella yksittäiseen otteluun, toivottavasti kovatasoista 2. divisioonajoukkuetta vastaan.
Poutanen korostaa, että joukkueen varsinainen päätavoite on 3. divisioonassa pärjääminen. Cup saa kuitenkin kulkea siinä rinnalla omana kokonaisuutenaan.
– Pidämme tätä Suomen Cupin matkaa hieman omana tarinanaan, joka toivottavasti toteutuu hienosti.
Kempeleessä Goats saa vastaansa kaksi joukkuetta, joista sillä ei ole aiempaa kokemusta. Myös Zemppi-Areena on joukkueelle uusi pelipaikka.
– Hienoja uusia kokemuksia on jälleen tulossa. Hypätkäähän taas Vuohilauman matkaan somessa ja paikan päällä peleissä!

