OTTELURAPORTTI – Såka – FC Goats 5.8.

Keskiviikkona 5.8. FC Goatsilla oli edessään nousun kannalta äärimmäisen tärkeä ottelu vieraissa Såkaa vastaan. Ennen ottelua Goats oli sarjassa nousuviivan yläpuolella toisena Såkan ollessa kaksi pistettä Vuohia perässä. Lähtökohdiltaan ottelusta ennustettiin tulevan tiukkaa vääntöä, josta suhteellisen runsaslukuinen kotiyleisö pääsisi nauttimaan harvinaisen lämpimässä kesäillassa Sokojan sympaattisen, mutta hyvinkin pienikokoisen kentän reunoilla.

Ensimmäinen puoliaika alkoi tasaisissa merkeissä ja peli oli yleiskuvaltaan lähinnä flipperiä ja vääntöä keskialueella. Vuohet yrittivät pelata omalla tavallaan ja avata peliä kontrolloidusti lyhyillä syötöillä keskustan kautta, mutta kentän kova ja epätasainen pinta teki pallon liikuttelusta vaikeaa ja pienellä kentällä vastustaja oli automaattisesti koko ajan lähellä, joten myös paine pallolliselle pelaajalle oli kovaa. Sokojalaiset sen sijaan osasivat pelata omalla kentällään ja heidän lähestymisensä pelin avaamiseen oli huomattavasti suoraviivaisempi. Såka pakotti Vuohet epämukavuusalueelleen fyysisiin vääntöihin, joissa kotijoukkueella oli jo pelkästään kokonsa puolesta pieni etulyöntiasema. Goats jatkoi kuitenkin sitkeästi oman pelisuunnitelmansa toteuttamisen yrittämistä, mistä seurasi muutamia vaarallisen tuntuisia vastahyökkäyksiä kotijoukkueelle. Mitään huippupaikkoja ei ottelussa kuitenkaan kummankaan joukkueen osalta nähty, ennen kuin noin puolen tunnin pelin jälkeen Vuohien Oula Airiola pelataan läpiajoon, mutta topparien puristuksesta lähtenyt veto pääsi nousemaan hieman liikaa ollen vastustajan suurikokoisen maalivahdin torjuttavissa. Såkan maalivahdin torjunnan jälkeen kotijoukkue lähtee saman tien vastahyökkäykseen ja etenee parilla nopealla syötöllä Vuohien maalille asti, eikä maalin suulle palannut Tommi Martikainen aivan saa venytettyä sokojalaispelaajan sijoitusta kiinni – kotijoukkue siirtyy johtoon. Maalin jälkeen pelin kuva säilyy hyvinkin samankaltaisena, tempo oli kova ja tilanteenvaihtoja nähtiin jatkuvalla syötöllä, mutta pitkän tasaisen jakson aikana näytti jo siltä, ettei lisämaaleja nähtäisi enää ennen taukoa. Toisin kuitenkin kävi: aivan ensimmäisen puoliajan viimeisillä minuuteilla Såka pääsi yllättämään hieman onnekkaidenkin kimmokkeiden avustamana Vuohien Martikaisen lähes identtisillä kaukolaukauksillaan vielä kahdesti. Tauolle mentiin siis kotijoukkueen 3-0-johdossa.

Tauolla Vuohilauma päätti suoraviivaistaa peliään ja toivoi sen siivittämänä kirivänsä kotijoukkueen etumatkan kiinni toisen kolmevarttisen aikana. Goats lähtikin toiselle puoliajalle hyvällä jalalla ja pallo pyörikin pääpiirteittäin enemmän Såkan kenttäpuoliskolla. Fyysinen kotijoukkue kuitenkin pelasi toisella puoliajalla entistäkin kovempaa ja onnistui pitämään Vuohet poissa suuremmilta maalipaikoilta. Såka flirttaili välillä taklauksillaan punakortinkin saamisen kanssa, mutta tuomarin linja oli salliva ja hieman rumemmistakin taklauksista tuntui selviävän keltaisella kortilla. Toinen puoliaika eteni yhä pidemmälle ilman maaleja, mikä alkoi pikku hiljaa tuskastuttamaan Goatsin joukkuetta ja sokojalaisten pari pelaajien turvallisuutta vaarantavaa taklausta sai Vuohet käymään kierroksilla, mistä palkintona oli pari varoitusta myös vihreäpaidoille. Mitään taklauksia tai kortteja kummempaa ei toisella puoliajalla kuitenkaan nähty, joten ottelu päättyi kotijoukkueen 3-0-voittoon

Såkan voi sanoa ansainneen voittonsa, sillä se oli erityisesti taktisesti Goatsia edellä. Sokojalaisten taktiikka oli selvästi räätälöity heidän kotikenttäänsä varten ja se esti hyvin Vuohilauman edellisten otteluiden vahvan keskialueen syöttöpelin. Jälkikäteen voi sanoa, että vastustajaan ja kenttään olisi pitänyt reagoida aikaisemmin jo ennen taukoa, sillä pomppuisen kentän aiheuttamien pallonmenetysten jälkeen Såka oli postimerkin kokoisella kentällä automaattisesti vain parin syötön päässä maalipaikasta ja ottelun voi katsoa ratkenneen hyvin pitkälti jo ensimmäisellä puoliajalla Vuohien taktisen idealismin seurauksena. Myös toisella puoliajalla Såka pelasi fiksusti ja onnistui sääntöjen rajamailla liikkuvalla pelaamisellaan tappamaan Goatsin kirin loppujen lopuksi melko tehokkaasti. Tappiolla FC Goats teki loppukaudestaan selvästi vaikeamman, ja tällä tynkäkaudella loppujen pelien voi kliseisesti sanoa olevan käytännössä kuuden pisteen otteluita. Vuohilauma lähtee tavoittelemaan voittoa taas ensi viikolla, kun paikallisvastustaja Ykspihlajan Reima tulee vierailemaan 21.8. Vuohien kotiniitylle. Seuraathan Goatsia sosiaalisessa mediassa, sillä tiedotamme lähipäivinä siellä tulevan ottelutapahtuman erikoisuuksista.