OTTELURAPORTTI: HBK/II – FC GOATS 1.7.

Keskiviikkona heinäkuun ensimmäinen päivä FC Goats pelasi kauden toisen ottelunsa vieraissa HBK/II:sta vastaan. Viime ottelusta oli kulunut jo useampi viikko ja pitkä tauko oli käytetty erityisesti joukkueen kollektiivisen työskentelyn parantamiseen, joten nyt nähtiin missä määrin tehty työ oli tuonut tulosta. Vuohet saivat myös positiivisia uutisia noin viikkoa ennen peliä, kun Okko Airiola palasi sairastuvalta alaraajavamman jälkeen joukkueen harjoituksiin ja pääsi näin ollen tekemään debyyttinsä Kokkolan sarvekkaimman joukkueen riveissä. Lisäksi keväällä joukkueeseen liittynyt Eero Taskila pääsi vetämään vuohipaidan ensimmäistä kertaa päälleen. Lähtökohdat illan peliin olivat siis hyvät.

Goats otti pallokontrollin itselleen heti ottelun alusta ja pelin kontrolloitu avaaminen oli paljon systemaattisempaa, kuin kauden ensimmäisessä ottelussa. Kenttä oli leveä ja vastustajan prässääminen melko passiivista, mitkä myös osaltaan tukivat Vuohilaumaa vahvaan pallonhallintaan. Keskikentän pohjalla RahkonenHaxhija ja Airiola liikkuivat aktiivisesti laajalla säteellä ja olivat tärkeässä roolissa Goatsin pallollisessa pelissä. Maalivahti Tommi Martikaisella ei ollut suurempia kiireitä ja HBK:n harvat yritykset Martikainen poimi täydellä varmuudella. Pelin edetessä pelin painopiste siirtyi yhä enemmän kotijoukkueen kenttäpuoliskolle ja 25. minuutilla Vuohien hyvä työskentely palkittiin, kun blokattu laukaus vastustajan rangaistusalueen sisällä päätyi Okko Airiolalle, joka toimitti pallon voimalla maalin yläkulmaan. Maalin jälkeen peli jatkui loppuun asti Goatsin hallinnassa, ja pelaajat tuntuivat löytävän hyökkäysalueella toisensa yhä paremmin, vaikka varsinaisia huippupaikkoja joukkue ei onnistunutkaan enää luomaan. Tauolle mentiin siis Vuohilauman 0-1-johdossa.

HBK/II tiivisti selkeästi rivejään toiselle puoliajalle tultaessa, kun taas Goatsin peli passivoitui ja otteissa näkyi ehkä pieni johtoaseman aiheuttama perusteeton turvallisuudentuntu. Heti puoliajan alussa kotijoukkue pääsikin Vuohien suosiollisella avustuksella yrittämään maalintekoa, mutta pallo ei onneksi tolppaa lähempänä maalia käynyt. Pelikellon ryömiessä vääjäämättä yhä kohti ysikymppistä, joutui HBK hyökkäämään yhä suuremmalla riskillä, minkä seurauksena syntyneitä tiloja Vuohet pääsivät hyödyntämään nopeissa vastahyökkäyksissä ensimmäistä puoliaikaa enemmän. Hitaita hyökkäyksiä Goatsilta nähtiin sen sijaan ensimmäistä jaksoa vähemmän, eikä yleisesti ottaen joukkueen pallollinen peli ollut aivan yhtä vahvaa. Vuohilauma onnistui kuitenkin luomaan ottelun parhaat maalipaikat toisella puoliajalla, muun muassa Airiolan veljeksistä vanhempi kolisutteli maalikehikoita kerran ja kapteeni Porkolalla oli myös paikat maaliin. Vuohilauman peli oli ottelun lopussa kypsää, aikaa pelattiin kellosta pois rauhallisella pallotyöskentelyllä, Martikaisen tekeminen maalilla uhkui varmuutta ja vastustajan hyökkäyksiinlähdöt katkaistiin tarvittaessa vaikka älykkäillä rikkeillä. Enempää maaleja ei ottelussa enää nähty, joten Vuohilauma sai kotimatkalle mukaan täydet kolme pistettä ja Martikainen sai tililleen kauden ensimmäisen nollapelin!

Kaiken kaikkiaan joukkueen esitys oli positiivinen, voitaneen sanoa, että eteenpäin on menty ja eteenpäin pyritään yhä menemäänkin, etenkin kun väljä sarjaohjelma antaa taas hyvin aikaa harjoitella. FC Goats pyrkii jatkamaan vahvasti yläviistoon osoittavaa kehityskäyräänsä, kun kolmen viikon päästä 25.7. joukkue kohtaa kotikentällään paikallisvastustaja Lohtajan Veikot.