OTTELURAPORTTI: FC Goats – Väsymättömät 13.6.

Lauantaina 13.6. pitkä odotus päättyi, kun Karleby Goatsin jalkapallojoukkue pääsi aloittamaan kautensa nyt pykälää korkeammalla sarjatasolla. Kesän ensimmäinen ottelu pelattiin Kälviän urheilukentän paljon nähneellä nurmella, kun vastaan asettui Väsymättömät Kaustiselta. Paikalle saapunut yleisö nautti hellelukemia lähentelevästä lämpötilasta, mutta pelaajille ottelu oli rankka ja keli näkyi myös pelin kuvassa molempien joukkueiden kohdalla.

Ottelun alussa Vuohet pitivät palloa hallussaan, mutta Väsymättömien tiukan muodon keskeltä sillä oli vaikeuksia löytää etenemisen mahdollistavia tiloja, minkä vuoksi Goatsin pallonhallinta tapahtui pääosin vastustajajoukkueen muodon ulkopuolella. Ottelun ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin, kun Vuohet menetti pallon keskialueella, josta seuranneessa vastahyökkäyksessä vierasjoukkue hyödynsi Goatsin epäorganisoituneen muodon aukot, pääsi etenemään rangaistusalueen kulmalle, ja kulmalta annetun matalan keskityksen päätteeksi iski pallon ohi ensimmäistä otteluaan pelanneen Tommi Martikaisen. Goats ei kuitenkaan lannistunut maalista, vaan jatkoi pelinrakentelua maltilla, ja pääsikin jo hieman paremmin etenemään hyökkäyskolmannekselle asti. Kymmenisen minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen kotijoukkue hankki kulmapotkun hyvän hyökkäyksen seurauksena. Kapteeni Jussi Porkola toimitti pallon sovitulla tavalla etutolpalle, josta pallo jatkettiin päällä viime kaudellakin Väsymättömien puolustusta kurittaneelle Ernesti Hakkaraiselle, joka painoi pallon lähietäisyydeltä maaliin. Kuitenkin vartti tasoitusmaalin jälkeen Väsymättömät pääsi jälleen vastahyökkäykseen, josta seuranneessa flipperipallossa Väsymättömien fyysiset pelaajat olivat vahvoilla ja onnistuivat toimittamaan pallon jälleen vihreäpaitaisen isäntäjoukkueen verkkoon. Tauolle mentiinkin samoissa 1-2-lukemissa.

Toisella puoliajalla kuormittava keli alkoi näkyä yhä enemmän molempien joukkueiden pelissä: ottelun tempo oli suhteellisen matala, eikä Kälviän kentän kuiva ja epätasainen nurmi antanut kovinkaan hyviä edellytyksiä pidempiin hyökkäyksiin ja pallonhallintajaksoihin. Toisen jakson edetessä Vuohilauma kuitenkin kiristi takaa-ajoaan ja hyökkäykset vyöryivät yhä vaarallisempina kohti kaustislaisten maalia. Myös Goatsin valmennusjohdon päätös nostaa Porkola pykälää ylemmäksi laitahyökkääjän tontille Oula Airiolan siirtyessä kymppipaikalle piristi kotijoukkueen peliä entisestään. Muun muassa Porkolan onnistuneiden haastojen seurauksena vastustajan rangaistusalueen sisällä nähtiin useampikin kiistanalainen tilanne, joiden johdosta moni tuomari olisi vienyt pallon empimättä rangaistuspilkulle – päivän ottelun viheltänyt tuomari ei kuitenkaan päättänyt rankaista vierasjoukkuetta. Ottelun lopun määrittänyt kulminaatiopiste oli, kun tuomari jatkoi koko pelin läpi nähtyä epämääräistä linjaansa ja antoi suoran punaisen kortin kotijoukkueen Tauno Maliselle perustein, jotka eivät sarjan sääntöjen mukaan edes oikeuta kentältäpoistoon. Miesvajaus tylsytti Goatsin kirin terävimmän kärjen ja ottelu päättyikin Väsymättömien 1-2-vierasvoittoon.

Vuohilauman tekeminen puolustussuuntaan oli yleisesti ottaen hyvää ja prässin organisointi oli pääosin onnistunutta, eikä vastustajalla ollut maaliin johtaneiden tilanteiden lisäksi juurikaan maalipaikkoja. Puolustuspelin suurin ongelmakohta oli negatiivisten tilanteenvaihtojen jälkeinen aggressiivisuuden puute – Väsymättömien vaarallisimmat paikat ja molemmat maalit syntyivät pallonmenetysten seurauksena. Koska kauteen valmistautuminen päästiin koronan takia aloittamaan vasta muutama viikko sitten, ei joukkue ole ehtinyt vielä juurikaan harjoitella järjestelmällisesti pelinrakentelua ja hyökkäyspeliä harjoittelun keskittyessä enemmänkin prässipeliin, joten hyökkäyspelin puutteet eivät tulleet sinänsä suurena yllätyksenä. Pelin avaaminen lyhyillä syötöillä oli tehotonta, eikä joukkueen pelissä ollut vielä juurikaan havaittavissa selkeitä etenemismalleja. Goatsin parhaat maalipaikat tulivat käytännössä hyvien yksilösuoritusten seurauksena, mikä on harvoin kovinkaan tehokas tapa luoda tarpeeksi maalipaikkoja otteluiden voittamiseen. Yleisesti ottaen kumpikaan joukkue ei varsinaisesti juhlinut maalipaikoilla, Väsymättömät vain käytti harvat paikkansa paremmin ja ainakin siltä osin ansaitsi voittonsa

Vuohilaumalla on nyt hieman aikaa kehittää peliään, sillä joukkueen seuraava virallinen ottelu pelataan vasta heinäkuun ensimmäinen päivä Kruunupyyssä HBK/II:sta vastaan. Nyt alkava parin viikon tauko pyritään käyttämään eritoten laadukkaaseen teknis-taktiseen harjoitteluun, ja seuraavassa pelissä Goatsilta on lupa odottaa jo huomattavasti monipuolisempaa peliä