Haastava salibandykausi

Salibandykausi 2020-2021 on ollut kaikinpuolin haastava ja vaikea. 
Kaikki kolme salibandyjoukkuetta aloitti suurella innolla kauden, toiveikkaana siitä, että saataisiin ehjä kausi pelattua. Koronarajoitukset kuitenkin iski eteen marraskuussa, ja marraskuun jälkeen salibandy on ollut pitkällä paussilla.

Salibandyliitto on marraskuun jälkeen useaan otteeseen kokoontunut keskustelemaan kauden jatkosta. Lopulta on päädytty tilanteeseen, jossa jokaisen joukkueen on joutunut tehdä päätös siitä, jatketaanko epävarmaa ja vaikeaa kautta, jos pelejä saadaan pelata vielä kevään aikana. 

Salibandyjaosto on tehny päätöksen koskien miesten edustusjoukkuetta, miesten II-joukkuetta, sekä naisten edustusjoukkuetta. Naiset, sekä miesten II-joukkue jättäytyvät pois sarjasta ja aloittaa aikaisen kesäloman. Ainoastaan miesten edustusjoukkue pysyy valmiustilassa ja on valmiina pelaamaan nousukarsintoja, jos vain koronatilanne sen sallii keväällä.

-Vaikea kausi kaikinpuolin. Saatiin hienosti kasvatettua seuran salibandyosastoa kesällä ja tehtyä kaksi uutta joukkuetta, sekä kasattua miesten edustusjoukkueesta ehdottomasti iskukykyinen porukka sarjanousua ajatellen. Pettymys tilanteeseen on siis siinä mielessä toki suuri, mutta tehtiin varmasti oikeat päätökset. Miesten edustuksella on todella realistiset mahdollisuudet vielä sarjanousuun, ja sen vuoksi pysytäänki iskuvalmiudessa ja ollaan valmiita jatkamaan pelejä. Muiden joukkueiden osalta on kuitenkin parasta jättää ”turhat pelit” tässä tilanteessa pelaamatta ja kääntää katseet jo tulevaan kauteen, summaa salibandyjaoston puheenjohtaja Atte Lassila

Naisten edustusjoukkue kerkesi siis pelaamaan ainoastaan viisi ottelua kauden 2020-2021 aikana. Naisten joukkuetta kasattiin pitkälle kesään, melkein syksylle asti ja osallistuminen sarjaan venyi ihan viimeisille päiville asti. Joukkue oli kokematon, mutta sitäkin enemmän täynnä intoa ja aktiivisuutta. Naisten aktiivisuus, sekä halu pelata ja treenata yllätti koko salibandyjaoston positiivisesti. Toivottavasti syksyllä pääsemme jatkamaan sitä työtä, mikä nyt on aloitettu. Salibandyjaosto kiittää suuresti myös päävalmentaja Teemu Kultalahtea arvokkaasta valmennustyöstä.